Industry 4.0 teemana Hannover Messe -suurtapahtumassa


2018-04-23, 14:34 Kirjoittanut Jussi Laakso & Tomi Asp

Jokavuotinen teollisuuden alan suurtapahtuma Hannover Messe on jälleen edessä, ja Cybercomin iskuryhmä, Jussi Laakso ja Tomi Asp, on hälytetty paikalle. Tomin kanssa valmistauduimme messuille vahvasti jo ennakkoon, sillä vain siten massiivisesta tapahtumasta on mahdollista saada kaikki irti.

Päivämme alkoi jo varhain koto-Suomessa: edessä olivat lennot Hampuriin ja sieltä edelleen junamatka Hannoveriin. Junamatka onkin oiva tilaisuus käyttää tulevan viikon ennakointiin, spekulointiin ja odotusten luomiseen sekä tämän blogin kirjoittamiseen.

Tapahtuma täynnä Teollisuus 4.0:n mukanaantuomia mahdollisuuksia

Messujen pääteemoina ovat tänä vuonna Teollisuus 4.0 (Industry 4.0), ennakoiva huolto, digitaaliset kaksoset (digital twin), integroitu energia, älykkäät toimitukset, cobotit sekä kevyet rakennelmat. Näistä erityisellä huomiollamme ovat tulevina päivinä kolme ensiksi mainittua eli Teollisuus 4.0 siihen liittyvine digitalisaation, IoT:n ja liitettävyyden mahdollisuuksineen, ennakoivan huollon mahdollistama liiketoiminnan kasvu sekä simulaattorit digitaalisen kaksosen näkökulmasta.

Jo ensimmäisenä messupäivänä kalenteriin on merkitty mielenkiintoisia luentoja esimerkiksi lohkoketjujen hyödyntämisestä IoT:ssä sekä hologrammiteknologiasta huoltotoiminnassa.

Maanantai-illan huipennus: Night of Innovations 

Vaikka käynnissä on jo ennen aamuneljää alkanut päivä, on kunnianhimoinen tavoitteemme viipyä messualueella myöhäiseen iltaan, sillä maanantai-illan kruunaa Night of Innovations, keksintöjen ilta. Illan erikoistapahtumassa tarjolla on mielenkiintoisia esityksiä sekä johtavia ihmisiä tieteen, teollisuuden ja politiikan näköalapaikoilta keskustelemassa teemasta sekä vaihtamassa ajatuksia. Kaiken kaikkiaan toivomme näkevämme jännittäviä tulevaisuuteen luotaavia esityksiä ja luentoja.

Tämän odotetun tapahtuman päätyttyä hyppäämme jälleen junaan kohti Hampuria ja siellä sijaitsevaa hotelliamme. Matka tarjoaakin erinomaisen tilaisuuden vetää päivä yhteen ja tarkentaa suunnitelmia tiistaille, joka onkin täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia luentoja - teemme niistä sitten myös yhteenvetoa, jotta tekin siellä ruutujen toisella puolella pääsette kuulemaan, mitä uutta ja jännittävää alalla tapahtuu.

Keskiviikko - näytteilleasettajia ja yhteistyökumppaneita

Keskiviikkona on tarkoitus kiertää läpi näytteilleasettajia, tutustua alan uutuustuotteisiin sekä erilaisiin ratkaisuihin keskittyen nimenomaan aiemmin mainittuihin teemoihin.

Lisäksi jossain välissä tavoitteena on myös käydä yhteistyökumppaneidemme, kuten AWS:n ja Microsoftin ständeillä ja vaihtaa messujen tiimellyksessä muutama sananen asiakkaiden kanssa.

Pysykää matkassamme, paljon mielenkiintoista raportoitavaa on tulossa sekä blogeissa että Cybercom Finlandin Twitterissä ja Instagramissa!

Jussi ja Tomi


comments powered by Disqus