Voita avaamalla oikein!


2014-09-01, 10:06 Kirjoittanut Ilkka Tengvall

Ohjelmistojen avaaminen on kannattavaa liiketoimintaa, kun se tehdään oikein. Tehtäessä liiketoimintaa avoimilla Open source -ohjelmistoilla täytyy keskittyä tekemään oikeita asioita, joilla saa suurimman voiton. Käänteisesti ilmaisten, tekemällä väärin voi jäädä käteen "ei voittoa" arpa. Blogeissamme käsitellään avoimia ohjelmistoja ja ratkaisuja. Tällä kertaa kirjoitan mitä kannattaa avata, jotta avoimet lähdekoodeilla tuotteen tai palvelun toteutus on hyödyllisintä.

Avoin lähdekoodi ei ole ilmaista, vaan se on parhaimmillaan pieni kulu, jolta saa enemmän takaisin kun siihen sijoittaa. Lähdetään kysymyksestä: Mistä avoimen lähdekoodin ohjelmisto koostuu?

Jaa ohjelmistosi kolmeen lokeroon:
1. Lisäarvo, IPR (yrityksesi aineetonta omaisuutta) tai palvelukomponentti, jolla tehdään rahaa
2. Sovituskerros, liimalogiikka, joka sovittaa oman kerroksesi eri alustoihin
3. Yleisesti saatavilla oleva kerros.

Avaa ja yleistä kaikki, josta ei ole suoranaista liiketoimintaetua itsellesi.

Open source arvokolmio, erittelee arvon, sovituksen ja commodityn

 

Terveessä mallissa ohjelmisto on optimoitu siten että se osuus, josta asiakas on valmis maksamaan sinulle, on mahdollisimman pieni. Tämä on tärkeä tunnistaa. Loppu ohjelmisto jakautuu sekä välttämättömään sovituskerrokseen eli liimalogiiggaan, plugineihin, kirjastoihin, että yleisesti käytettyihin (commodity) osuuksiin, kuten esim. middleware, frameworks, kirjastot ja käyttöjärjestelmät. Nämä kerrokset tulevat yhteisöistä tai yrityksiltä. Yleiset avoimet ohjelmistot ovat laadukkaita suuren yleisön hyväksi testaamia voimakkaita työkaluja.

Tunnista, jaottele, ja pyri avaamaan ja valuttamaan kaikki koodi, joille ei ole suoraa liiketoiminnallista arvoa, liimakerrokseen ja mieluiten siitä eteenpäin yleisiin kerroksiin. Tämä on kustannus, jolla ostat projektillesi halvemman tulevaisuuden ja teet avoimen koodin käytöstä kannattavaa.

Miksi avata koodiasi jonka teosta olet maksanut?

Ohjelmiston ylläpito maksaa aina. Avaamalla koodisi muille kiinnostuneille käyttäjille saat tuottoa työllesi. Avoin koodi alkaa maksaa itseään takaisin mm.

  1. Ylläpidon kustannukset laskee. Koodisi pysyy käyttämäsi projektin kanssa yhteensopivana, kun yhteisö pitää koodia yhteensopivana viimeisten versioiden kanssa.
  2. Testauskulut laskevat. Kun koodilla on muitakin käyttäjiä, ja saat ulkoisilta käyttäjiltä virheraportteja, ja ehkäpä korjauksiakin, ennen kuin maksavat asiakkaasi törmäävät vikaan.
  3. Parhaassa tapauksessa saat yhteisöltä uusia ominaisuuksia ohjelmistoosi.

 

Toki tämä kaikki edellyttää, että

  1. Koodillasi tai ohjelmallasi on arvoa muille, yhteisöt eivät toimi kaatopaikkana.
  2. Olet aktiivinen ja avoin ylläpitäjä yhteisössä, et mustasukkainen omistaja tai välinpitämätön koodin dumppaaja

 

Kuinka epäonnistut?

Valitettavan usein avointen ohjelmistojen käyttö ymmärretään väärin, ja säästetään väärässä paikkaa. Kun jätetään panostamatta avaamiseen, avoimet koodit kääntyvät kuluksi. Kun jätetään lähettämättä muutoksia ja parannuksia takaisin yhteisölle (upstream), edellinen kolmio alkaa näyttää tältä:

open source arvokolmio, kun asiat on väärin

  1. Lainattua ohjelmistoa on muokattu palauttamatta yhteisöön, oma osuus paisuu
  2. Oma osuus on niin eriytynyt että päivitysten integrointi alkuperäisestä on liian suuri työmäärä tehtäväksi tai kallista
  3. Ollaan ulkona tietoturva- ja ominaisuuspäivityksistä, käsissä on ylläpitämätön kallis möntti koodia
  4. Avaaminen ei enää onnistu, on eriydytty liikaa alkuperäisestä, eikä yhteisöä kiinnosta antisi

Omasta ohjelmistosta on tullut hetkellisen säästön ja kehityksen "helppouden" ansiosta ylläpitämätön taakka, jonka ylläpito on raskasta ja arvokasta, eikä kulua saa jaettua.

Kuinka onnistua?

Kukaan ei halua epäonnistua. Käyn läpi seuraavissa blogeissani mitä voi tehdä jotta avoimilla ohjelmistoilla saadaan kannattavaa liiketoimintaa. Käyn läpi kuinka vältät em. virheitä ja pääset onnistuneeseen tulokseen.

Siihen asti kuulemiin, ja mikäli et malta odottaa, voidaan toki alkaa jo rakentamaan projektiasi voittajaksi offline :)

Avoimin terveisin,

Ilkka Tengvall
Cybercom Finland

 

 


comments powered by Disqus