Cybercomin avatar voitti Konecranesin hakkerikilpailun


Ykköspalkinto! Cybercomilaiset voittivat toistamiseen Industryhack-kilpailun, jossa etsitään parhaita teollisen internetin ratkaisuja. Tällä kertaa Hackathon-kilpailun järjesti Konecranes.

Cybercom teki sen taas ja voitti tällä kertaa Konecranesin hakkerikisan, Hackathon-kilpailun. Syyskuun alussa järjestetyssä kilpailussa yritysten pienryhmien oli keksittävä uusia ratkaisuja Konecranesin kunnossapitoprosesseihin. Samalla tuli parantaa asiakaskokemuksia.

– Saimme perustietoa toimeksiannosta etukäteen, mutta tehtävän tarkemmat yksityiskohdat selvisivät vasta kilpailun aikana paikan päällä, kertoo Tarmo Pajunen Cybercomin voitokkaasta tiimistä. Hänen lisäkseen tiimissä olivat mukana Timo Myllymäki ja Panu Horsmalahti.

Pajunen ei peittele innostustaan.

– Meidän firma on voittanut kisan nyt kahdesti täysin eri tiimeillä. Se kertoo aika tavalla Cybercomin osaamisen kovasta tasosta.

Kilpailuun eivät edes kaikki halukkaat pääse mukaan, vaan kisaa edeltää karsinta. Siinä selvitetään mukaan haluavan yrityksen ja sen tiimiläisten taustat sekä motiivit osallistua tapahtumaan.

Kilpailun aikana tiimiläisillä oli 48 tuntia aikaa ideoida ja kehittää ratkaisuja. Cybercomin tiimi kehitti nosturille pilvessä elävän digitaalisen persoonallisuuden, avatarin, joka analysoi ja jakaa tietoa reaaliaikaisesti.
Ratkaisussa sensorit välittivät tietoa nosturin tilasta avatarille, jonka älykkäät moduulit tekivät näiden pohjalta kiinnostavia huomioita. Avatar kävi keskusteluja ihmisille mahdollisimman tutuilla tavoilla, kuten chat-ohjelmilla, jota demottiin älykellolla.

– Visioimme ratkaisua tulevaisuuteen, jossa koneet alkavat keskustella enemmän keskenään ja välittävät tietoa esimerkiksi vikojen aiheuttajista.

Pajunen huomauttaa, että todella tiukkaa aikataulua lukuun ottamatta tiimin työ ei ollut kilpailun aikana järin poikkeuksellista verrattuna normaaliin arkeen.

– Se on meidän työtämme muutenkin. Ratkomme asiakkaiden ongelmia ja työstämme teollisuuden ratkaisuja.

Teollisella internetillä on lukemattomia mahdollisuuksia, eikä niitä täysin ymmärrä vielä kukaan. Kisassa osallistujat pääsivät luvan kanssa visioimaan IoT:n tulevaisuutta hakkeroimalla nosturia.

Parhaat mukaan Konecranesin projekteihin

Kilpailun taustalla on idea innostaa suomalaisia teollisen internetin keksintöihin ja tehdä maasta alan edelläkävijä. Tarkoitus on samalla helpottaa teollisuusyritysten ja koodareiden yhteistyötä sekä houkutella parhaita kehittäjiä teollisuuden ratkaisujen tekijöiksi.

Myös Konecranes toivoo saavansa uusia ja innovatiivisia ideoita.

Olisiko nyt syntyneistä ideoista myös käytäntöön?
– Olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen. Ideat olivat lupaavia ja markkinoille nopeastikin siirrettäviä, sanoo Juha Pankakoski, Konecranesin Chief Digital Officer.

Seuraavaksi yritys arvioi tarkemmin ideoiden liiketoimintamahdollisuuksia ja valitsee parhaimmat mukaan projekteihinsa.

Edellisen hackathon tapahtuman jälkeen Konecranes päätyi jatkamaan ideoiden kehitystä useamman tiimin kanssa.