|
Tarjoamme haasteellisia ja monipuolisia työtehtäviä mielenkiintoisissa asiakasprojekteissa. Tutustu avoimiin työpaikkoihimme. Voit myös jättää tietosi osaamisestasi ja taidoistasi meille avoimen hakemuksen kautta.
Ura kansainvälisessä toimintaympäristössä
Kattava toimintamme tietoliikenteen ja sähköisen median aloilla, älykkäiden koneiden parissa eri puolella Suomea sekä konserniyhtiöissä eri puolilla maailmaa avaa uramahdollisuuksia monipuolisiin ja vaihteleviin työtehtäviin. Teknisen osaamisen lisäksi ydinosaamisalueitamme ovat liiketoiminta- ja ohjelmistonkehitysosaaminen, projektinhallinta, ohjelmistotestaus sekä laadunvarmistus. |
 |
Työpaikka paraatipaikalla, huippuammattilaisten joukossa
Tarjoamme henkilöstöllemme viimeisimpiä teknologioita, innovatiivisen työympäristön ja huippusuorituksiin kannustavan yrityskulttuurin. Palveluyrityksessä työskentelemme aina asiakaslähtöisellä asenteella. Toimipaikkamme sijaitsevat kaupunkien ydinkeskustassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Arvostamme henkilöstön tyytyväisyyttä
Yrityksessämme työskentelevät henkilöt ovat sitoutuneita, vastuuntuntoisia, osallistuvia ja he ottavat johtajuutta omilta vastuualueiltaan. Haluamme tarjota henkilöstöllemme heidän osaamistaan ja kiinnostuksiaan vastaavia, työmotivaatiota ylläpitäviä tehtäviä. Näemme tärkeänä tukea ja kannustaa henkilöstöä jatkuvaan oppimiseen sekä osaamisen jakamiseen. Lue lisää henkilöstöstämme.